MEIDÄN TYTTÖMME MERELLÄ
Lapsekkaat ikäneitosiskokset Ella ja Laina asuvat Pohjois-Suomessa pienessä autioituvassa kylässä. Tytöt ovat vanhempiensa kuoltua tulleet toimeen naapurien avulla ja Kelan tukirahoilla. Vilpitön elämänilo ja optimismi ovat asioita, joihin kaikki eivät pysty. Mutta Ella ja Laina pystyvät.
Tytöt eivät kertaakaan ole käyneet kaukana kotiseudultaan. He voittavat kyläkaupan arpajaisissa risteilymatkan ja siitä alkaa Suuri Seikkailu. Onneksi naapurin Teukan pojantytär Varpu on luvannut lähteä tyttöjen kanssa matkaan.
Tapaamme Ellan ja Lainan laivan hytistä, jossa he valmistautuvat jännittävään matkaan. Erityisesti tytöt odottavat pallomerta ja he ovatkin ottaneet mukaan omat kellukkeet ja uimapuvut. Myös seisova pöytä jännittää, sillä he eivät ole koskaan ennen syöneet seisaallaan.
Matka sujuu iloisesti laulellessa ja treenatessa tarvittavia taitoja matkaa varten. Helposti syntyvät pienet kinat unohtuvat yhtä helposti kuin syntyivätkin.
Esitys kestää n. tunnin. Musiikkina kuullaan enimmäkseen tuttuja suomalaisia lauluja kuten “Sininen ja valkoinen” sekä “Prinsessa Armada”, mutta voi olla, että tytöt saavat myös oman meriaiheisen laulun.
Käsikirjoitus:
Katriina Honkanen
Rooleissa:
Katriina Honkanen - Ella
Tiia Honkanen - Laina
Muusikot:
Merja Ikkelä - haitari
Ilkka Tenhunen - kitarat
|