Artistit

Elifantree


Anni Egecioglu (SWE) - laulu, sello
Pauli Lyytinen - saksofoni
Tatu Rönkkö - rummut,

 

 

Vuoden 2008 Young Nordic Jazz Comets -finalistit ovat siirtymässä hyvää vauhtia kulttisuosikeista suuren yleisön tietoisuuteen. Yhtye esiintyy seuraavan vuoden aikana lukuisilla keikoilla sekä kotimaisilla lavoilla että ulkomaisilla festivaaleilla.


 

 

Laser


Kuvaaja Andreas S. Løwe

Pauli Lyytinen - saksofoni
Sigurður Rögnvaldsson - kitara
Jo Berger Myhre - kontrabasso
Andreas Werliin - rummut

 

 

 

Vuonna 2005 Göteborgissa perustettu loistoesimerkki pohjoismaisesta yhteistyöstä. Laserin kokoonpanossa soittaa edustajia niin Suomesta, Ruotsista, Norjasta ja Islannista. Uskalias ja energinen jazz- ja rock-vaikutteita yhdistelevä kvartetti on jo tehnyt useita menestyksekkäitä kiertueita 2006-2007. Kiertueet ovat vieneet yhtyeen Suomen, Ruotsin, Norjan ja Islannin lisäksi Viroon ja Latviaan.


 

 

Kauhukakara

Pauli Lyytinen - sopraano-, tenori-, ja bassosaksofonit, rap, syntetisaattorit, tinapillit, kilistimet
Anni Egecioglu (SWE) - laulu, sello, tamburiini
Tuomas A. Turunen - piano, syntetisaattorit, huuliharppu, nenäpilli, melodika, kilistimet
Joonas Kuusisto - akustinen basso, syntetisaattori, kilistimet
 

 

Kauhukakara on Göteborgissa syksyllä 2006 perustettu moniulotteinen kokoonpano, jonka musiikissa yhdistyvät moderni jazz, klassisen musiikin vivahteet sekä erehtymätön kyky luoda upeita melodioita. Täydellistä musiikkia rentoutumiseen, pelailuun http://www.casino.com/ ja, tottakai, illanviettoon ystävien seurassa. Pauli Lyytinen ja Joonas Kuusisto maalaavat sävellyksissään värikylläisiä, elokuvamaisia sävelmaisemia. Kappaleet ovat humoristisia, ajoittain jopa lapsekkaita, mutta samalla kokeneiden ammattilaisten kiistattomia taidonnäytteitä.
Quantcast


Skalle & Sharon 


Pauli Lyytinen - saksofoni
Tuomas A. Turunen - koskettimet
Tatu Rönkkö - rummut, lyömäsoittimet

 

 

 

Kulttumainettakin jo saavuttanut kokoonpano, joka yhdistelee vaikutteita eteläamerikkalaisista tyyleistä, 80-luvun fuusiosta, free jazzista ja monista muistakin tyyleistä. Yhtye on keikkaillut ahkerasti Pohjoismaissa, Virossa ja aina Portugalissakin asti.

Joydanz
 

 

The Eclipse Ensemble


Kuvaaja Seppo Kärki

Tapio Ylinen – laulu, kitarat, piano, koskettimet
Tatu Rönkkö – rummut, lyömäsoittimet
Miikkael Anttila – basso

 



Syksyllä 2000 perustettu Eclipse Emsemble tekee monien kirjavien vaiheiden ja vastoinkäymisten jälkeen vihdoin esikoislevyään. Ensemblen musiikki on yhdistelmä lauluntekijä Ylisen tätä aikaa, yhteiskuntaa ja ihmisyyttä pohdiskelevia lauluja sekä progressiivista yhtyesoittoa Pink Floydin ja Wigwamin hengessä. Albumin suunniteltu julkaisu on alkuvuodesta 2010.

 

 

Juhani Valkama


Kuvaaja Seppo Kärki

Juhani Valkama – laulu, piano
Tapio Ylinen – kitarat, basso, koskettimet, mandoliini, ukulele, lyömäsoittimet, ohjelmointi


Tamperelaisen näytelmäkirjailijan esikoisalbumi "Kahleet" ilmestyy marraskuussa 2009. Se on omaperäisen lauluntekijän intiimi ja pohdiskeleva debyytti. Valkaman lauluissa kerrotaan tarinoita aikamme ihmiskohtaloista. Ne ovat joskus koomisia, joskus traagisia, mutta aina todenmukaisia, melodisia ja kauniita.


Tapio Ylinen


Kuvaaja Seppo Kärki

Tapio Ylinen – laulu, kitarat, piano



Eclipse Ensemblen keulamies ja Eclipse Musicin perustaja esiintyy myös vakuuttavasti sooloartistina ja valmistelee parhaillaan suomenkielisen albumin tekoa. Omien sävellystensä lisäksi Ylinen esittää keikoillaan kappaleita mm. seuraavilta artisteilta ja yhtyeiltä: Sting, The Police, Pink Floyd, Wigwam, Dire Straits, Eric Clapton, Marc Cohn, Dan Fogelberg jne.

 

Timo Ylinen
                       
Timo Ylinen - kitarat, laulu
Katriina Honkanen - laulu
Ilkka Tenhunen – kitara, basso
Juha Salo - kitarat, mandoliini, harmonikka
Tapio Ylinen – sähkö- ja akustinen kitara, piano, Hammond-urut
Marko Salmela – rummut

Featuring:

Heikki Keskinen - saksofoni
Jarmo Savolainen - piano
Ulf Krokfors – tuplabasso
Jarkka Rissanen - dobro

Timo Ylinen on tehnyt pitkän uran usean eturivin suomalaisen artistin taustavoimissa. Hän on soittanut ja levyttänyt muun muassa Katriina Honkasen, Pekka Tegelmanin, Liisa Tavin ja Sakari Kuosmasen kanssa. Ylinen on myös julkaissut omaa tuotantoaan kahden levyn verran, jotka ovat nyt molemmat pitkän tauon jälkeen jälleen saatavilla.

 

Markk & The Star Archers


Markku Ylinen - laulu, kitara, koskettimet
Timo Ylinen - laulu, kitara, koskettimet
Tapio Ylinen - sähkökitarat, basso, koskettimet, taustalaulu, ohjelmointi
Kalle Pakalén - kitara, basso, koskettimet, taustalaulu
Kalle Torniainen - rummut
Ritva Nyberg - laulu
Raija Cser - laulu

Markku Ylinen on säveltänyt lauluja useille kotimaisille, mutta myös saksalaisille artisteille jo 70-luvulta alkaen. Markun merkittävin saavutus oli singlejulkaisu saksalaisen Friends of Charlotta -yhtyeen lauluntekijänä vuonna 1994. Markku julkaisee nyt ensimmäistä kertaa musiikkia oman yhtyeensä kanssa.

You've Got To Be There -albumin täydelliset tekijätiedot tästä

 

Tampereen Ylioppilasteatteri (TaYT)


Kuvaaja Jonni Pantzar

Juhani Valkama - piano
Tapio Ylinen - kitara
Juho Palosaari - rummut
Antero Kulju - basso

Tampereen Ylioppilasteatteri (TaYT) on yksi Pirkanmaan merkittävimpiä harrastajateattereita. Teatteri on perustettu vuonna 1960 ja sen jäseninä on vuosien varrella ollut satoja teatterista kiinnostuneita nuoria. Teatteri on toiminut myös ponnahduslautana monelle nykypäivän ammattitekijälle.